Pusatec tunnetaan luotettavana kotimaisena ohjelmisto- ja laitevalmistajana. Kaiken pohjana on ollut usko suomalaiseen ammattitaitoon ja tekemiseen.

Innovatiivinen

Pusatec Oy on parhaimpaan AAA -luottoluokitusluokkaan kuuluva innovatiivinen teknologiayritys, jonka kehitystoiminta ja tuotanto perustuvat kokonaisuudessaan suomalaiseen osaamiseen.

Pusatecin innovatiivisuus on tuonut järjestelmiin merkittävän määrän uusia innovatiivisia oivalluksia, jotka ovat nykyisellään arkipäivää monille järjestelmämme käyttäjille. Tämä on Pusatecin strategia myös tulevina vuosina.

Pusatecin vahvuus perustuu henkilökuntaan. Henkilökunnan vahva osaamiseen ja motivaatio ovat asiakaslähtöisyyden jälkeen Pusatecin menestymisen tärkeimpiä toiminnallisia strategioita. Pitkäaikaisilla työsuhteilla ja niiden kautta saadulla kokemuksella ja osaamisella on merkittävä vaikutus yrityksemme nykytilanteeseen ja tulevaisuuteen.

Pusatec Oy koostuu asiantuntijoista, joilla on merkittävä kokemus järjestelmien kehittämisestä ja toteuttamisesta. Olemme keskittyneet yli 30 vuoden aikana älykorttipohjaisiin maksu- ja kulunvalvontajärjestelmiin. Automatisoidut palvelut, tekniset ratkaisut, tietokannat ja sulautetut tekniikat ohjelmistoineen ovat erikoisalaamme. Yhtiömme suunnittelee itse tarvittavat tekniikat, jolloin laitteemme ja toimintamme optimoidaan asiakkaiden tarpeiden mukaisesti.

Omat toimitilamme sijaitsevat Naantalissa

Pusatec Oy:llä on valmiina kattava valikoima kehittämiään laitteita ja ohjelmistoja erilaisten palveluiden integroimiseksi samaan älykorttipohjaiseen järjestelmään. Vastaamme itse niiden kehittämisestä, valmistamisesta ja toimittamisesta.